Kiehumispiste


Kiehumispiste

Dokumenttielokuva 90′, 2017

 

Katso trailer ja vuokraa elokuva
Koko elokuva on vuokrattavissa streaming-käyttöön 2 vuorokaudeksi klikkaamalla kuvaketta katseluikkunan oikeassa yläreunassa. Maksu tapahtuu luottokortilla tai PayPal -tunnuksella. Englanninkielinen tekstitys.

 

 

Taloudellinen epäarvoisuus, näköalattomuus, epäluottamus ja erityisesti pelko ja viha turvapaikanhakijoita kohtaan ovat kasvaneet nopeasti. Eritaustaiset ihmiset pelkäävät, että heidän ympäristönsä on muuttumassa tunnistamattomaksi ja epätoivotunlaiseksi. Populistiset demagogit ovat nousseet valjastamaan näitä pelkoja ja nostamaan ihmisiä toisiaan vastaan -etenkin etnisiä vähemmistöjä vastaan.

 

Keskellä tätä kaikkea myllerrystä ovat Oula (46) ja Tapio (71). Vaikka he ovat eri mieltä lähes kaikesta, he ovat päättäneet jatkaa viikoittaisia keskustelujaan saunassa. He jatkavat koska he kunnioittavat toisiaan, ja koska he ymmärtävät että kun keskustelu loppuu, väkivalta alkaa.

 

Ohjaaja-kirjailija Elina Hirvosen palkittu pitkä dokumenttielokuva “Kiehumispiste” on kuvattu Suomessa vuoden 2016 aikana. Se esittelee vihaisen ja jakautuneen Suomen eri osapuolet kunnioittaen ja stereotypioita karttaen. Elokuva maalaa havahduttavan kuvan nyky-Euroopasta mutta samalla etsii yhteistä maaperää toisistaan erkaantuneiden ihmisryhmien välille.
 

 

Ohjaajan sana

“Havahduin vuonna 2016 siihen, että Suomessa on tapahtunut iso muutos. On muukalaisvihaa ja paljon ihmisiä, jotka kokevat, että ydinlupaukset on petetty, olet syrjässä ja kukaan ei kuuntele.

 

Valitsin elokuvan päähenkilöt niin, että katsoja voisi pitää jokaisesta henkilöstä. Ja voi pitää myös niistä, jotka ajattelevat toisin kuin itse. Kun Oula ja Tapsa kaikista erimielisyyksistä huolimatta istuvat alasti saunan lauteilla ja kohtaavat toisensa, tekevät he mielestäni suomalaisille suuren palveluksen.

 

Väitän, että Suomessa tarvitaan vihamielisen ja jakautuneen ilmapiirin puhdistamista. Toivon, että elokuva toimii hyvänä johdantona sille keskustelulle.”

 

Elina Hirvonen, kirjailija, toimittaja, elokuvaohjaaja

 

 

Käsikirjoitus ja ohjaus Elina Hirvonen
Kuvaus Jarkko M. Virtanen
Leikkaus Timo Peltola
Äänitys ja äänisuunnittelu Kimmo Vänttinen
Graafinen suunnittelu Ville Tietäväinen
Musiikki Hans Wessels
Tuotantopäällikkö Juha Löppönen
Tuottaja Sami Jahnukainen / Mouka Filmi
Yhteistyössä  Erkko Lyytinen / Yle Dokumentit
Tuotanto- ja kehittämistuki
Piia Nokelainen / Suomen elokuvasäätiö

Outi Rousu / Avek

Juha Rajamäki / Kirkon Mediasäätiö

Taiteen Edistämiskeskus

 

 

KAMPANJA

Keväällä 2017 Mouka Filmi järjesti yhteistyössä Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran, Oikeusministeriön, Työ- ja Elinkeinoministeriön, Suomen Punaisen Ristin ja Aalto Yliopiston Critical Cinema Labin kanssa Kiehumispiste -vaikuttavuuskampanjan. Kampanjan aikana Kiehumispiste- elokuva oli tilattavissa ilmaiseksi julkisiin ja yksityisiin näytöksiin ympäri Suomen, ja näytösten yhteyteen ohjeistettiin järjestämään keskustelutilaisuuksia.

 

Kampanjan päätyttyä toukokuussa 2017 näytöksiä oli järjestetty yhteensä 738 kappaletta, joista noin kolmannes oli julkisia. Arviolta yhteensä yli 18.000 ihmistä osallistui tilaisuuksiin, ja keskustelutilaisuudet sujuivat hyvässä hengessä. 92% vastaajista oli sitä mieltä, että keskustelutilaisuuden ilmapiiri oli turvallinen ja hyväksyvä. 85% koki, että jokainen sai kertoa omista kokemuksistaan, tunteistaan ja ajatuksistaan.

 

Kampanjaraportti on luettavissa kokonaisuudessaan täältä: Kiehumispisteen kampanjaraportti

 

 

divider
Elokuvat