Muutto Dokumenttielokuva 28’, 2010 Tuotettu YLE TV1:lle ohjelmasarjaan “Tosi tarina” 65-vuotiaat Erkki ja Ritva ovat asuneet 30 vuotta Erkin rakentamassa omakotitalossa Keravalla. Kesällä he päättivät muuttaa pienempään kerrostaloasuntoon viettämään eläkepäiviä. Muutto näyttää Erkin ja Ritvan muuton, joka kaikessa arkisuudessaan on muuttava heidän elämänsä toisenlaiseksi kuin ennen. Näemme kuinka pitkään naimisissa...
Read MoreVieläkö muistatte Limperin Hilman? Dokumenttielokuva 12’, 2009 Tero 28v. Temmekseltä on tulossa isäksi, muttei ole kertonut siitä vielä kenellekään. Yhtenä joulukuisena lauantai-iltana naapurin Saku tulee Teron luo kylään ja antaa lahjaksi kahdet potkuhousut: siniset ja pinkit. Jostain syystä koko kylä tietää. Pojat päättävät nostaa maljan isäksi tulemiselle. Katso trailer ja vuokraa elokuva Koko elokuva on...
Read MoreToisinajattelija Dokumenttielokuva 28’, 2009 Mauno, 47v. on koko elämänsä aikana ollut yhteensä kuusi kuukautta töissä, omasta valinnastaan. Omien sanojensa mukaan hän onkin kotikaupunkinsa virallinen työtön. Toisinajattelija seuraa vuoden ajan Maunon stressitöntä mutta aktiivista elämää, piirtäen kuvan elämäntapatyöttömästä joka tietoisesti koettelee murroksessa olevan hyvinvoinityhteiskunnan sosiaalisen suvaitsevuuden...
Read MoreKansakunnan olohuone Dokumenttielokuva 74’, 2009 Katso trailer ja vuokraa elokuva Koko elokuva on vuokrattavissa streaming-käyttöön 2 vuorokaudeksi klikkaamalla kuvaketta katseluikkunan oikeassa yläreunassa. Maksu tapahtuu luottokortilla tai PayPal -tunnuksella. Tekstitetty englanniksi. Dokumenttielokuva Kansakunnan olohuone avaa potretinomaisen näkymän kuuteen suomalaiseen olohuoneeseen. Arkisten...
Read MoreUthman Dokumenttielokuva 28’, 2009 Jarnolla oli päihdeongelmia, hän oli masentunut ja poliisin hyvä tuttu graffitiharrastuksensa takia. Kolme vuotta sitten kaikki muuttui, kun Jarno kääntyi muslimiksi ja sai uuden islamilaisen nimen Uthman. Ohjaus ja käsikirjoitus Mervi Junkkonen Kuvaus Mervi Junkkonen ja Jani Kumpulainen F.S.C. Äänitys Eero Koivunen, Ville Jankeri, Mervi Junkkonen ja Kimmo Vänttinen Leikkaus...
Read MoreMatkalla vanhuuteen Dokumenttielokuva 58’, 2008 Matkalla vanhuuteen kertoo 77-vuotiaasta Marjasta, joka sairastaa dementiaa eikä pärjää enää yksin kotonaan. Tytär Terttu ja tyttärentytär Anna ovat huolissaan Marjan voinnista ja yrittävät saada hänet kunnan palvelutaloon asumaan. Tiellä on kuitenkin monta mutkaa, eikä Marja haluaisi muuttaa pois kotoaan. Elokuva on kertomus lähimmäisenrakkaudesta, huolenpidosta ja siitä...
Read More